Pasianssia on pelattu iät ja ajat ja siitä on muodostunut yksi suosituimmista korttipeleistä. Se on mukava tapa viettää aikaa ja monet ovat tutustuneet siihen esimerkiksi sateisen mökkipäivän aikana. Pasianssi sisältää useita eri variaatioita, joista yksi viihdyttävimmistä versioista on Pyramidi-pasianssi. Se on jännittävä pasianssipeli, jonka säännöt ja historiakin on mielenkiintoista luettavaa.

Pyramidi-pasianssi on pelimaailmassa arvostettu peli ja sitä pidetään yhtenä jännittävimpänä pasianssin muodoista. Haastavat yksityiskohdat tuovat pelaajat pelin pariin yhä uudelleen tarjoten viihdyttäviä ja jännittäviä elämyksiä.

Nimi on pelissä enne, sillä Pyramidi-pasianssissa jaetaan kortit seitsemän rivin korttipyramidiksi, joka pitää tyhjentää kokonaan, jotta pelin voi läpäistä. Pyramidi-pasianssin logiikka poikkeaa myös hieman muihin pasiansseihin verrattuna, minkä ansiosta se on kerännyt itselleen oman vahvan pelaajakuntansa.

Pyramidi-pasianssi voi viedä pelaajan helposti mennessään sen yksinkertaisen perusideansa ansiosta, mikä tekee pelin omaksumisesta helpon. Pelin läpäisy vaatii kuitenkin pelaajalta terävää pelisilmää ja tilanteiden analysointeja. Myös tuuri on pieni lisämoottori pelissä pärjäämiseen.

Pyramidi-pasianssin historia lyhyesti

Pyramidi-pasianssin tarkka syntymäajankohta on hämärän peitossa, mutta sen ensimmäisten variaatioiden arvioidaan juontavan 1700- tai 1800-luvulle. Tarinankertojat kertovat itse Ranskan keisarin Napoléon Bonaparten rakentavan pelikorteista ensimmäisiä pyramidikuvioita St. Helenan saarella vuonna 1816. Bonaparten suosikkiajanvietettä oli nimittäin kertomuksien mukaan pasianssipelit, kun hänellä oli luppoaikaa maanpakovuosien aikana.

Ajan saatossa pasianssi tuli myös tavallisten ihmisten keskuuteen ja moderni teknologia mahdollistaa sen pelaamisen myös helposti netissä. Pyramidi-pasianssin ensimmäinen tietokoneversio tuli suurelle yleisölle saataville Microsoft Entertainment Packin mukana vuonna 1990. Sitä kutsuttiin tuolloin nimellä Tut’s Tomb, mutta nykyään Pyramidi-pasianssia voi helposti pelata sekä uusimmilla Windows-versioilla että Androidin ja iOS-käyttöjärjestelmillä.

Pyramidi-pasianssin säännöt

Pyramidi-pasianssia pelataan tavallisella korttipakalla, jossa on 52 korttia, mutta ilman jokereita. Pelin tavoitteena on tyhjentää korttipyramidi, joka sisältää 28 korttia ja seitsemän riviä. Korttipyramidi pitää tyhjentää siis kokonaan perustuksista huipulle asti ja se tapahtuu muodostamalla korttipareja, joiden yhteenlasketuksi summaksi muodostuu 13.

Pasianssi pelataan läpi alkaen alarivistä ja seuraavan rivin korttia voi käyttää vasta sen ollessa kokonaan esillä. Käyttöpakaksi jäävät muut kuin pyramidiin menevät kortit. Pakasta kääntyneet kortit muodostavat poistopakan, joka jätetään oikeinpäin ja sen päällimmäistä korttia voi käyttää parien muodostamiseen. Pareja saa muodostaa pyramidisissa saatavilla olevien korttien ja korttipakan päällimmäisen kortin kanssa. Muodostetut parit rakentavat oman pinonsa, johon ei saa koskea pelin edetessä.

Kun pyramidin huippu, eli viimeinen kortti on pelattu pois, on Pyramidi-pasianssi läpäisty ja päättynyt. Peli keskeytyy, jos käytettävistä korteista ei pysty enää muodostamaan yhteissummaa 13.

Pyramidi-pasianssin vinkit

Pyramidi-pasianssi on paljolti tuurista kiinni, vaikka se vaatii myös strategista pelisilmää ja tilanneanalyysia. Tuurin osuus pienenee hieman pelimäärien karttuessa, jolloin pelaaja voi havaita, että se on myös muutakin kuin tuuripeliä. Pyramidi-pasianssiin sisältyy muutamia vihjeitä, jotka auttavat pelin läpäisemisessä ja helpottavat pelissä etenemistä.

Ennen pelin aloittamista pelaajan kannattaa tutkia tarkkaan korttipyramidin rakennetta, mikä auttaa strategian suunnittelussa ja oikeanlaisen lähestymistavan löytämisessä. Pelin alussa kannattaa jo heti alkaa miettiä pelin voittomahdollisuuksia, koska pelaaja saattaa huomata mahdollisia esteitä eri tasoilla, jotka saattavat tehdä pasianssin peluun mahdottomaksi.

Pelaajan kannattaa myös tarkistaa, pystyykö sekä käyttö- että poistopakan päällimmäisistä korteista muodostamaan parin, koska se on usein helppo ratkaisu edistää peliä. Se ei kuitenkaan ole poikkeuksetta ihanteellisin mahdollinen peliliike pasianssin läpäisyn näkökulmasta.

Kuningas on arvoltaan 13 ja se kaatuu itsekseen, joten ne kannattaa pelata pois aina välittömästi. Tämä itsestäänselvyys on mainitsemisen arvoinen, koska joskus pelaaja saattaa unohtaa asian ja tarpeellisia siirtoja voi olla hankalaa huomata kuninkaan alta.

Jos pelissä tulee mahdollisuus valita toinen osa kahdesta pyramidissa olevasta kortista, kannattaa aina hyödyntää kortteja, jotka ovat pyramidin keskiosassa. Nämä vapauttavat usein kaksi eri korttia altaan verrattuna pyramidin sivuilla oleviin kortteihin, jotka peittävät vain yhden kortin.

Pyramidi-pasianssin yleisenä ohjeena pätee myös tavoite viivyttää siirtoja. Jos pelaaja on varma pystyvänsä tekemään siirron myöhemmin ja se ei hankaloita pelin kulkua, kannattaa siirron tekemistä odottaa. Siirron voi tehdä silloin, kun pelitilanteesta on hieman enemmän kartalla, jolloin parempien ratkaisujen tekeminen on todennäköisempää.

Pyramidi-pasianssin voiton kannalta kriittisimmät rivit ovat pyramidin neljä alinta riviä, joiden onnistunut pelaaminen määrittää mahdollisuudet pelin voittoon. Pelin suunnittelu on viisasta myös siten, että Pyramidi-pasianssi etenee pyramidin pienentyessä tasaisesti molemmilta sivuilta.

Pyramidi-pasianssissa kehittyminen

Pyramidin haastavat yksityiskohdat ovat tehneet pelistä jännittävän ja se nauttii tietyn pelaajakunnan suuresta suosiosta. Siinä pitää ymmärtää siirrot ja niiden ajankohdat, eli milloin kutakin siirtoa kannattaa suorittaa ja mitkä siirrot on hyvä jättää tekemättä. Pelaamatta jätetyt siirrot ovat usein ratkaisevassa asemassa, kun pakkaa tutkii eteenpäin ja siirrolle löydetään sopivampi ajankohta.

Pyramidi-pasianssi tunnetaan jokseenkin haastavana, mutta se voi siitä huolimatta kehittää pelaajan taitoja huippuunsa. Äärimmäisessä tapauksessa pelitaidot hioutuvat jopa niin loistaviksi, että pelin läpäisy on helppoa kuin heinänteko ja pelaaminen voi koitua jopa hieman tylsäksi.

Jos pelin läpäiseminen käy liian nopeasti, eikä se tuo enää kaivattua onnistumisen tunnetta, kannattaa pelaajan vaihtaa Pyramidi-pasianssin tavoitteita. Tavoitteeksi voi asettaa esimerkiksi aikamäärä, eli kuinka nopeasti pelin pystyy läpäisemään ja millä ajalla voidaan tehdä henkilökohtaisia ennätyksiä. Sopiva yhdistelmä haastetta ja onnistumista ovat avaimet motivaatioon ja pelin sujuvaan kulkuun ja pelaaja voi saada hyvällä tuurilla loistavia lopputuloksia.

Edellinen artikkeliPelaa pelejä netissä – lapsille ja vanhemmille
Seuraava artikkeliHarjoitukset kotona: tarvitsemasi laitteet ja parhaat tavat käyttää