Uniriepu on vauvojen rakastama pieni kankainen peitto, joka usein helpottaa nukahtamisessa ja luo turvaa, kun vanhempi ei ole lähellä. Mitä hyötyä yhdestä peitosta voi olla?

Helpottaa yksin nukahtamista

Erityisesti, jos vauva vasta opettelee nukahtamaan yksin omassa sängyssään, unirievusta voi olla apua nukahtamisessa. Vauvan on mukava ja turvallinen olla, kun hän voi pitää kiinni jostain yön aikana. Jos riepu on ollut vanhemman lähellä, se myös tuoksuu lapsesta tutulta ja turvalliselta. Jos lapsella tai vauvalla on uniongelmia, tämä turvallinen tunne saattaa auttaa yksin nukkumisessa, sillä usein vauvat nukahtavat paremmin vanhempien kainalossa. Riepu siis saattaa tarjota vauvalle paremmat yöunet ja vanhemmille vapauden nukkua rauhassa itsekseen.

Yökyläilyt helpottuvat

Kun vauva tai lapsi on oppinut ja tottunut nukkumaan uniriepu kainalossaan, hänen on helpompi nukkua myös vieraassa ympäristössä. Vaikka ympäristö on vieras, riepu on silti tuttu ja tuoksuu samalta. Tämä tuo vanhemmille vapautta matkustamiseen ja vierailuun ystävien ja perheen luona, kun ei tarvitse murehtia siitä, että saako vauva tai lapsi unta. Toki pienemmät vauvat heräilevät yön aikana joka tapauksessa, mutta riepu voi vähentää heräilyjen määrää. Tämä tekee ulkomaanmatkoista ja perhetapaamisista rentouttavampia myös vanhemmille, kun ei tarvitse heräillä rauhoittelemaan hätääntynyttä vauvaa.

Kun lapsi on kasvanut isommaksi, uniriepu voi auttaa nukkumaan myös silloin, kun vanhemmat ovat kokonaan poissa ja lapsi viettää yön esimerkiksi isovanhempien tai perhetuttujen luona. Tämä saattaa olla lapselle jännittävä kokemus, jos hän ei ole ollut paljon erossa vanhemmistaan. Se voi tuoda lapsellekin iloa, että hän pystyy olemaan itsenäisempi, eikä hän tarvitse vanhempia jatkuvasti lähelleen.

Jos vauvallasi tai lapsellasi on siis uniongelmia, riepu voi auttaa tuomaan turvaa.

Edellinen artikkeliPaloautosänky
Seuraava artikkeliPuinen laatikko