Lapsille on tärkeää, että he pääsevät pelaamaan, piirtämään ja askartelemaan yhdessä kavereidensa kanssa. Toki osa lapsista on hieman hiljaisempia, mutta on silti mukavaa tehdä asioita yhdessä. Lasten pöytäryhmän äärelle mahtuu useampikin lapsi pelaamaan Afrikan tähteä, askartelemaan avaruusraketteja tai maalaamaan taideteoksia.

Miten käyttää pöytäryhmää eri tarkoituksiin?

Pöytäryhmää voi käyttää mihin tahansa, mitä lapset haluavatkaan tehdä. On silti oltava huolellinen esimerkiksi askarrellessa ja maalatessa, jolloin pöytäryhmä kannattaa peittää vedenkestävällä pöytäliinalla tai sanomalehdillä, jotta sen pinta ei mene pilalle. Näin pöydällä voi myöhemmin myös pelata lautapelejä, rakentaa Legoilla tai harjoitella kirjainten kirjoittamista.

Lasten pöytäryhmää voi myös käyttää ruokapöytänä silloin, kun se on vapaa sitä varten, sillä usein isot pöydät ja tuolit ovat lapsille aivan liian korkeita. Tämä voi vaikeuttaa syömistä, kun lapsen täytyy kurkottaa pöydän ylle. Kun kotona on paljon vieraita, lapsien on myös mukavampi jutella ja syödä keskenään, eivätkä he silloin häiritse aikuisten keskusteluja ison pöydän äärellä.

Miksi lapset tarvitsevat oman pöytänsä?

Saatat ajatella, että lapsi ei välttämättä tarvitse erillistä pöytää, sillä hän voi aivan hyvin piirtää tai askarrella jo olemassa olevien pöytien äärellä. Toisaalta lapselle voi olla tärkeää, että hänellä on oma nurkkauksensa, jossa hän voi viettää aikaa kaveriensa kanssa ja missä hän voi tehdä mitä haluaa, ilman, että aikuiset keskeyttävät. Näin lapsi myös tietää, missä ja miten hän voi askarrella, eikä hän tuhraa kodin uutta työpöytää tietämättään.

Lasten pöytäryhmän tulisi olla osa kodin kalustoa, jotta lapsilla on oma ympäristönsä pelaamiseen ja piirtämiseen. Näin lapset pysyvät poissa tieltä myös vanhempien projekteilta ja pystyvät käyttämään luovuuttaan ihan ikioman pöytäryhmän äärellä.

Edellinen artikkeliMetallinen kastelukannu
Seuraava artikkeliPehmopupu