Playstation5-pelikonsoli ilmestyi vasta vuoden 2020 lopussa ja monet ovat olleet innoissaan tästä uudesta pelikonsolista ja uusista ps5 peleistä. Uusi konsoli on monella tavalla edistyneempi kuin sen edeltäjät. Esimerkiksi ps4 pelit voidaan muuttaa tämän konsolin avulla digitaalisiksi ps5 peleiksi. Mitä uusia ominaisuuksia tämän konsolin peleillä on ja millaisia pelejä konsolilla voi pelata?

Pelikeskus

Pelikeskuksessa saat yleiskatsauksen jokaisen pelin tapahtumista ja päivityksistä. Saat myös tiedon siitä, jos peliin tulee uusia ominaisuuksia. Keskus muuttuu jatkuvasti pelin aikana samalla, kun etenet pelissä.

Tapahtumat

Osa ps5 peleistä on mahdollista suunnitella siten, että pääset suoraan suorittamaan tehtävää tai siirtymään uuteen pelivaiheeseen ilman turhaa odottamista. Vanhemmissa peleissä on joutunut usein odottamaan pelin latautumista, ennen kuin on päässyt etenemään.

Haasteet

Konsolilla pääset kokemaan pelien sisäisiä haasteita ja kilpailemaan niissä kavereiden kanssa. Mikäli ystäväsi saa paremman tuloksen kuin sinä, voi yrittää suorittaa haasteen uudelleen.

Moninpelit

Ei haittaa, vaikka ystävilläsi olisi edelleen ps4 konsoli; ps5 moninpelit voidaan yhdistää ps4 peleihin, mikä tekee kaikkien pelaamisesta helpompaa. Kutsu siis kaveriporukkasi koolle ja pelatkaa vaikka yhdessä Fortnite-peliä.

Uusia pelejä

Ps5 pelit ovat samanlaisia kuin vanhemmatkin pelit, mutta mukana on myös uusia tuttavuuksia.

Astro’s Playroom on esimerkki uudesta koko perheen pelistä, jonka avulla pääset kokemaan uuden ps5 ohjaimen ominaisuudet. Tässä pelissä pääset tutustumaan neljään eri maailmaan ja suorittamaan erilaisia hauskoja tehtäviä. Peliä on erityisen mukava pelata muiden kanssa.

Marvel’s Spider-Man: Miles Morales on toinen kauan odotettu peli, jonka kautta pääset pelaamaan supersankarien maailmassa. Peli on visuaalisesti hyvin toteutettu ja peliefektit ovat hyvin realistisia. Varsinkin, jos Marvel-elokuvat kiinnostavat, tämän pelin mukana pääsee kokemaan Marvel-sankarin taisteluja ja tunteita.

Edellinen artikkeliLegopelit
Seuraava artikkeliPs4 pelit

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän